Vanha konttori

Outokumpu-yhtiön ensimmäinen paikallinen konttorirakennus valmistui vuonna 1913 ja sen suunnitteli arkkitehti Uno Ullberg (1879–1944). Rakennus toimi joitakin vuosia myös koko Outokumpu-yhtiön pääkonttorina. Ensimmäinen konttorirakennus on säilynyt pitkälti alkuperäisessä asussaan. Merkittävin ulkoinen muutos toteutettiin 1920-luvun puolivälin jälkeen, kun sen sisäänkäynnin yhteyteen valmistui kaksikerroksinen alun perin kuistiksi tarkoitettu rakennuksen osa, joka kuitenkin liitettiin osaksi rakennuksen sisätiloja. 

Kun rakennuksesta lopetettiin pääkonttoritoiminnot, toimi se muun muassa Outokummun kaivoksen majoitustilana ja Vuonoksen kaivoksen suunnittelu- ja rakennuskonttoritiloina. Outokumpu Oy:n luovuttua rakennuksesta se on ollut omakotitalona.

Pihakohde

Sairaalakatu 1